Blog from March, 2012

Toissa perjantaina oli Tampereella IV monikielisyyden tutkijoiden symposiumi, joka aiheensa puolesta sopi crosslingvistille kuin nyrkki silmään. Erityisen mielenkiintoinen oli Wienin yliopiston suomalais-ugrilaisten kielten professori Johanna Laakson plenaariesitelmä, jossa tämä kertoi EU:n rahoittamasta ELDIA-projektista, jonka disseminaatio-osuutta itse johtaa.

 Vaikka monikielisyys on modernissa kielipolitiikassa itsestäänselvyys ja EU:n virallisen kielipoliittisen ohjelman tavoite, reaalimaailmassa käsite viittaa kuitenkin yleensä pikemminkin rinnakkaisiin yksikielisyyksiin kuin joustavaan, todelliseen monikielisyyteen. Tämä heijastuu niin monikielisyyttä koskevaan lainsäädäntöön kuin monikielisyyden tutkimukseen, joka helposti keskittyy vanhoihin tuttuihin vähemmistökieliin, joita tutkitaan mm. identiteetin, kulttuurin ja kieleen samaistumisen näkökulmista. Tällöin helposti katoaa ilmiön monimuotoinen todellisuus, jossa vähemmistökielten osaaminen ei ole pelkkä on-off -ilmiö, vaan täynnä erilaisia osaamisen asteita, myös mahdollisuus käyttää kieltä epänatiivina välittäjäkielenä.

Tähän saumaan iskee ELDIA-projekti, joka keskittyy eri puolilla Eurooppaa puhuttaviin suomalais-ugrilaisiin kielivähemmistöihin tuoden samalla indoeurooppalaispainotteiseen tutkimukseen morfologisesti rikkaiden kielten tutkimusta, jolla selvästi on paljon annettavaa sekä Euroopalle että koko muulle maailmalle.

Esitelmässä asiaa ei varsinaisesti käsitelty, mutta joustavaan monikielisyyteen mahtuu luonnollisesti myös monenlaista kääntämistä, sekä virallista että maallikkokääntämistä, joka rikastuttaa monikielisyyden ilmiötä entisestään.

Tulipa plenaarissa muuten mainittua itäsuomalaista kielentutkimustakin, Marjatta Palanderin ja Anne Nupposen toimittama Monenlaisia karjalaisia. Ja monikielisyystutkijoiden käyttämälle termille languaging tarjoutui suomennosehdotukseksi kieleäminen.

Eppu Penttilä

And the same in English (is this an example of parallel monolingualisms?):

Multilingualism or parallel monolingualisms

Friday week there was the IV Symposium on Multilingualism Research in Tampere, a theme that fits a crosslinguist like a glove. Especially interesting was the plenary speech by Johanna Laakso, professor of fenno-ugric languages at the University of Vienna, on the EU-funded project ELDIA that she is involved with.

Although multilingualism is a platitude of modern language policy and the aim of the EU’s official language program, in real life the notion often refers to parallel monolingualism rather than true, flexible multilingualism. This can be seen in both legislation and research, which easily concentrates on a few well-known minor languages that are investigated from the perspectives of e.g. identity, culture and linguistic identification. The diversity of the phenomenon, where the knowledge of language involves various degrees (instead being on-off) is easily lost, and the fact that a minor language can be used non-natively as a vehicular language is neglected.

This is where ELDIA finds its niche. Concentrating on fenno-ugric language minorities around Europe it brings on stage research on morphologically rich languages, which has a lot to offer to the rest of the world.

The presentation did not discuss the translation within the minorities under study, but it is obvious that both professional and non-professional translating add to the multifarious nature of the phenomenon.

By the way, Laakso also gave recognition to Eastern Finnish language research by mentioning the book Monenlaisia karjalaisia edited by Marjatta Palander and Annu Nupponen.

Eppu Penttilä

Etäälle vaeltava metakieli

Etäälle vaeltava metakieli

Metakieli on semmoinen etäkieli. Se on kieli, jonka avulla tarkastelemme kieltä etäältä, ikään kuin lintuperspektiivistä käsin.  Tai sitten tarkastelemme yhtä kieltä toisen kielen vinkkelistä, kuin lasin tai pensasaidan takaa. Metakieli sisältää usein kapulakieltä, minkä vuoksi se tahtoo jäädä monille etäiseksi.

                             Metakieli voi olla sitä samaa kieltä, jota tarkastelemme. Voimme puhua suomesta suomeksi. Tai sitten voimme puhua suomesta ruotsiksi tai saksaksi. Tai saksasta suomeksi. Hyvin usein metakieli sisältää myös käsitteitä, jotka on lainattu vielä jostain ihan muusta kielestä.  Ennen se tapasi olla latina, mahdollisesti kreikkakin. Monet uudet metakielen käsitteet taas ovat peräisin englannista. Tyypillisiä metakielen lainakäsitteitä ovat erilaiset kieliopillisten kategorioiden nimet. Verbi ja substantiivi. Lause. NP, PP, AdvP. Predikaatti. Definiittinen ja indefiniittinen. Tempus, modus, aspekti.

                             Metakieli on yksi kielikontaktien laji. Sitä tarvitaan ja sitä syntyy siellä, missä kieliä tutkitaan. Sitä käytetään myös kaikkialla, missä ihmiset opiskelevat ja opettavat toistensa kieltä. Metakielen käsitteet myös vaeltelevat kielestä toiseen ja tekevät joskus pitkiäkin matkoja. Niitä lainataan tarkoituksella tai sitten niitä eksyy puolivahingossa yhden kielen kuvausjärjestelmästä toiseen, kuin pulloposti vieraalle rannalle.  Eivätkä ne matkaa pelkästään kielestä tai paikasta toiseen vaan myös halki aikojen. Jos olet joskus ihmetellyt, mitä sellaiset hindujumalat kuin sandhi ja bahuvriihi tekevät äänne- ja muoto-opin muistiinpanoissasi, niin ne tosiaan ovat peräisin sanskritin kieliopista, jonka Panini-niminen mies kirjoitti Intiassa kauan, kauan sitten.

                             Kielisysteemistä toiseen lainatut metakielen käsitteet voivat olla tieteellisen eksakteja ja kaikin puolin erinomaisia täsmätyökaluja. Joskus ne taas istuvat tarkoitukseensa niin huonosti, että ne ovat suorastaan huvittavia. Toisinaan käsitteiden lainautumiseen liittyy tarina, joka yleensä voidaan vielä selvittääkin. Metakielen vaellusreiteistä nimittäin jää usein jälkiä, ihan mustaa valkoisella (tai keltaisella). Vanhojen, pölyisten teosten sivuilta voidaan seurata, kuinka jokin käsite – sanotaan nyt vaikka imperfekti – on ajelehtinut ensin käännöslainana kreikasta latinaan, sitten latinasta saksaan ja saksasta tänne meidän raukoille rannoillemme, mistä sen poimivat talteen Muutamat Viisaat Kielimiehet.  Nämä huomasivat oitis imperfektin oivaksi mukulaksi katajaista kansaamme sivistämään ja istuttivat sen kiviseen peltoonsa kuin perunan ikään.  Kun tuo merkillinen kasvis sitten aikanaan päätyi pellosta pöytään, suomalaislasten lautasille, nämä popsivat sen suihinsa ja nielivät purematta liitupölyn kera, aivan niin kuin äidinkielenopettaja oli käskenyt.  Pian he oppivat ääntämään sanan reippaasti kahdella p:llä ja pääpaino ensimmäisellä tavulla: ”impperfekti!” Ja koska latina oli kuollut, kukaan ei enää muistanut, että sana merkitsi alun perin ’keskeneräinen, ei loppuun saatettu, epätäydellinen’. Suomen ”impperfekti” eli i-tunnuksella muodostettu menneen ajan tempushan voi viitata sekä keskeneräiseen (imperfektiiviseen) että loppuun saatettuun (perfektiiviseen) menneen ajan toimintaan, mutta yleisemmin jälkimmäiseen. Etäälle on peruna siis puustaan pudonnut.

Joskus on hyvä mennä kauemmaksi nähdäkseen lähelle. Tämä vanha totuus muistui mieleen tutkimusvierailullani Belgiassa (Centre for English Corpus Linguistics, University of Louvain) tammi-helmikuussa 2012. Kielenoppimisen tutkijalle Louvain on inspiroiva vierailukohde, eikä ainoastaan yliopistolla koottujen oppijankielen aineistojen ja siellä tehdyn korkeatasoisen tutkimuksen takia. Tämä Belgian ranskankielisellä alueella sijaitseva kaupunki tarjosi lisäksi kiinnostavia arkipäivän havaintoja asenteista vieraan kielen oppimiseen ja kaksikielisyyteen.

Vaikka Brysselissä ja muissa Belgian turistikohteissa pärjäsi hyvin englannilla, muualla maassa jouduin turvautumaan alkeelliseen ranskan kielen taitooni yllättävän monissa tilanteissa. Englannin osaaminen ei ollut itsestäänselvyys edes Louvainin yliopiston opiskelijoiden tai henkilökunnan keskuudessa. Oli hämmentävää kuulla, että yliopisto-opiskelijat eivät tunnu pitävän englannin kielen taitoa yhtä tärkeänä kuin meillä sitä pidetään, eivät edes vaikka opiskelisivat kansainvälistä politiikkaa tarkoituksenaan suunnata Euroopan Unionin tehtäviin. Tämä toi mieleeni pari aiempaa tutkimusta jotka osoittavat, että me suomalaiset olemme verrattain hyviä oppimaan ja opiskelemaan vieraita kieliä. Syynä tähän ei suinkaan ole se, että vieraiden kielten oppiminen olisi meille helppoa. Päinvastoin, äidinkielemme typologinen etäisyys Suomen kouluissa yleisimmin opiskeltaviin vieraisiin kieliin (esim. englanti, ruotsi, saksa) tekee oppimisesta huomattavasti haasteellisempaa meille kuin mitä se on monien muiden eurooppalaisten kielten puhujille. Tästä huolimatta englannin kielen taitoa mittaavissa kansainvälisissä vertailuissa (esim. Bonnet 2004) suomalaiset sijoittuvat kärkisijoille muiden pohjoismaalaisten kanssa, joiden äidinkieli on läheistä sukua englannille. Samaisessa vertailussa heikoiten menestyivät ranskalaiset ja espanjalaiset koululaiset. Suomalaisten kyvykkyys ja halukkuus käyttää vieraita kieliä, erityisesti englantia, selittynee pitkälti kielenulkoisilla tekijöillä kuten asenteella. Meillä tiedostetaan, että pienen kieliyhteisön edustajina meillä ei ole varaa olla opiskelematta vieraita kieliä. Toisin näyttäisi olevan maissa, joiden kansalliskielet ovat maailmalla laajalti puhuttuja ja omaavat pidemmät perinteet kulttuuri- ja sivistyskielinä. Toinen tärkeä syy suomalaisten sujuvaan englannin kielen taitoon on englannin voimakas läsnäolo yhteiskunnassamme mm. median, populaarikulttuurin ja eri sähköisten viestimien kautta. Vaikka tämä globaali lingua franca onkin levinnyt kaikkialle maailmaan, kehitys monissa muissa maissa, kuten Belgiassa, on ollut huomattavasti hitaampaa. Englannin kielen voimakkaasta asemasta Suomessa on esitetty myös kriittisiä näkemyksiä, mutta Jyväskylässä toteutetun kyselyn (Leppänen ym. 2009) tuloksista ilmenee, etteivät suomalaiset koe englantia uhkana Suomen kielelle ja kulttuurille, vaan suhtautuvat siihen hyvin pragmaattisesti ja pitävät kielitaitoa tärkeänä työelämässä ja kansainvälisessä viestinnässä. Meillä on siis aihetta olla hyvillämme tästä rikkaasta oppimisympäristöstä joka helpottaa meille muuten vaikean vieraan kielen oppimista.

Toinen hämmästelemäni asia oli belgialaisten suhtautuminen maan monikielisyyteen. Vaikka Belgia on virallisesti kolmekielinen maa (hollanti, ranska, saksa), oli jopa hieman yllättävää huomata, kuinka yksikielisiä monet ihmiset ja toimintaympäristöt maassa ovat. Belgiassa eri kieliryhmillä on omat alueet, hallinnolliset rakenteet, poliittiset puolueet, koulut ja yliopistot. Toisin kuin meillä, molempien kieliryhmien ei ole pakko opiskella koulussa toistensa kieliä, eikä tähän myöskään löydy paljoa vapaaehtoista halukkuutta. Maassa, jossa kieliriitojen takia on koettu jopa poliittisia kriisejä, Suomen kielipoliittinen tilanne ja ruotsinkielisen vähemmistön asema herätti ihmetystä ja ihastusta. Belgialaiset kollegani tuumasivatkin, että maan kaikki ongelmat ratkeaisivat sillä, jos eri kieliryhmät osaisivat toistensa kieliä. Tämän valossa ruotsin kielen opiskelun Suomen kouluissa voi nähdä arvokkaana perinteenä, josta on hyvä pitää kiinni. ”Pakkoruotsista” käydyissä keskusteluissa törmää usein hyvin lyhytnäköisiin väitteisiin, joiden esittäjät eivät ilmeisesti osaa arvioida mitä kaikkia ulottuvuuksia ruotsin opiskeluun sisältyy. Kielen oppimisen tutkijana en voi myöskään olla lisäämättä, että vieraan kielen oppimisessa on suuri etu osata jo ennestään kieltä joka on samankaltainen uuden opittavan kielen kanssa. Siksi esimerkiksi englannin oppiminen on paljon vaivattomampaa ruotsikielisille kuin suomenkielisille koululaisille (Ringbom 2007, Meriläinen 2010). Hyvä ruotsin kielen taito siis auttaa englannin oppimisessa ja hyvästä englannin kielen hallinnasta on apua opiskeltaessa ruotsia ja muita eurooppalaisia kieliä. Usein esitetyille väitteille siitä, että ruotsin opiskelu veisi suomalaiskoululaisten resursseja pois muiden vieraiden kielten opiskelusta ei siis löydy tieteellistä näyttöä.

Viitteet:

Bonnet, G. (toim.) (2004) The Assessment of Pupils’ Skills in English in Eight European Countries 2002: a European Project. The European Network of Policy Makers for the Evaluation of Education Systems.

Leppänen, S., Pitkänen-Huhta, A., Nikula, T., Kytölä, S., Törmäkangas, T., Nissinen, K., Kääntä, L., Virkkula, T., Laitinen, M., Pahta, P., Koskela, H., Lähdesmäki, S. & Jousmäki, H. (2009) Kansallinen kyselytutkimus englannnin kielestä Suomessa:käyttö, merkitys ja asenteet. Jyväskylä: Studies in Humanities 132.

Meriläinen, L. (2010) Language transfer in the written English of Finnish Students. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Education, Humanities, and Theology, no 9. Joensuu: University of Eastern Finland. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-0230-6/

Ringbom, H. (2007) Cross-linguisitic Similarity in Foreign Language Learning. Clevedon: Multilingual Matters.