Skip to end of metadata
Go to start of metadata

Muistiinpanoja museosta

Pääsimme tiistaina 23.10. kurkistamaan Joensuun kielihistoriaan ja monikielisiin konteksteihin menneisyydessä. Vierailimme Johdatus käännöstieteeseen -ryhmäni (saksa + ruotsi) kanssa Pohjois-Karjalan museossa, jolta olimme tilanneet etukäteen erikoisopastuksen museon perusnäyttelyyn. Amanuenssi Outi Suoranta ja kokoelmajohtaja Auli Patjas kierrättivät meitä museossa ja kertoivat Joensuun historiasta: Keitä täällä on ollut, mitä he ovat tehneet ja mitä kieliä puhuneet? Millaisia kielikulttuureja ja puhujayhteisöjä Joensuun seudulla on ollut eri konteksteissa? Ja millaista monikielisyyttä on ollut Joensuun historiassa?

Tässäpä joitakin enemmän tai vähemmän hajanaisia ja sekalaisia muistiinpanoja:

  •  En ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että kartat ovat usein käännöksiä.
  • Ruotsinkielinen Joensuu! Moni nykypohjoiskarjalainen ei tietäne, että ruotsin kielellä on ollut tärkeä rooli Joensuun seudun historiassa. 1600-luvulla kuningas perusti seudulle lukuisia hoveja (kartanoita), joihin se lähetti ruotsinkielistä väkeä. Heidän kulttuurielämäänsä leimasivat tavat ja perinteet, jotka eivät olleet seudulla vanhastaan tuttuja (järjestettiin soiréita, pukeuduttiin négligéhen). Ja puhuttiin ruotsia. Palvelusväki puolestaan koostui paikallisista suomea tai karjalan kieltä puhuvista henkilöistä.
  • Joensuun kaupungin perustamisen aikana (1848-) kaupungin virkamiehistö oli ruotsinkielistä, ja koulut tietysti myös ruotsinkielisiä.
  • Utra-nimisessä kaupunginosassa on ollut ennen iso merkittävä saha, jonka ympärille oli muotoutunut merkittävä monikielinen yhteisö. Sahan toimihenkilöt, insinöörit jne. olivat ruotsin- ja saksankielisiä ja työväki suomenkielistä. Saha lakkasi 1900-luvun alussa. Ainiin, siellä oli myös lasiteollisuutta.
  •  Joensuun seudulla liikkui aikaisemmin paljon karjalankielisiä kulkukauppiaita, jotka usein joutuivat suomentamaan venäläiset sukunimensä. Kyse ei ollut kuitenkaan samanlaisesta eleestä kuin fennomaanisessa vieraskielisten sukunimien suomentamisessa, vaan suomea puhuvan väestön ennakkoluuloisesta suhtautumisesta venäjään/Venäjään/venäläisiin, joihin karjalaa puhuvat niputettiin.
  • Ortodoksinen kirkko on kautta aikain muodostanut omanlaisensa monikielisen kontekstin. Papisto tuli vielä 1900-luvun puolelle saakka Venäjältä, koska suomenkielisiä pappeja ei ollut saatavilla. Liturgian kielenä kirkkoslaavi säilyi pitkään.
  • Joensuussa oli kolmikielisiä (su-ru-ve) katukylttejä autonomisen suuriruhtinaskunnan aikana kenraalikuvernöörin määräyksestä. Myös junaliput olivat kolmikielisiä.
  • Päällimmäisenä näyttelystä jäi mieleen se, että Joensuun kielihistoria tuntuu kovin tutulta, miltei minkä tahansa aikaisemmin tuntemani kaupungin historialta, ja siitä huolimatta, että olemme Suomen itäisimmässä kolkassa, Venäjä (venäjän kieli) on ollut menneisyydessä yhtä kaukainen kuin nyky-Joensuussakin. Tällainen tuntu näyttelystä siis jäi - asiaan pitäisi toki perehtyä tarkemmin.

Ach, melkein unohdin: Museossa oli myös toinen mielenkiintoinen näyttely, "Amerikansuomalaiset Neuvosto-Karjalassa", joka kannattaa käydä katsomassa.

Leena Kolehmainen 

  • No labels

2 Comments

  1. Anonymous

    Leena Kolehmainen: oma kommentti omaan tekstiin:

    Unohdin kertoa museon asiantuntijoiden kommenteista: Kun kerroin heille tuosta blogikirjoituksessa viimeiseksi mainitsemastani fiiliksestä, museon väki kommentoi mielenkiintoisesti omia kokoelmiaan - näkökulma, jota en itse usein tule ajatelleeksi museoissa: He korostivat, että maakuntamuseoita on perustettu aikakautena, jolloin on ollut tärkeää korostaa suomalaisuutta ja sen saavutuksia. Kokoelmia on kartutettu tästä näkökulmasta, ja lahjoituksetkin ovat saattaneet keskittyä siihen. Tästä syystä jotkin muut näkökulmat saattavat olla aliedustuneita tai kokonaan poissa museoista, ja tästä syystä jotkin näkökulmat ovat saattaneet jäädä näkymättömiin myös meidän eilisessä opastuksessa. (Sen lisäksi, että itse varmasti unohdin lukuisia näkökulmia.)

  2. Minä tietysti puhutun kielen tutkijana ja pienistä itämerensuomalaisista kielistä kiinnostuneena ajattelin näyttelyssä, että tällainen näkyviin jäävä kielellinen historia on melkein pelkästään ylimmän yhteiskuntaluokan historiaa. Pohjois-Karjalahan oli 1600-luvulle asti karjalankielistä aluetta, mutta eihän siitä kielestä ole juuri jäänyt jälkiä historiantutkijoille, koska se ei ollut kirjoitettu kieli. Siis kun katsoo nykyajasta taaksepäin menneisiin kielimaisemiin, pitää muistaa että ne näyttävät meille vain pienen ja valikoidun, "elitistisen" osan todellisuudesta.