Blog from November, 2012

Outoja ja tuttuja kaikuja transnationaalisuudesta

Outoja ja tuttuja kaikuja transnationaalisuudesta

Transnationaalisuutta Turussa

Mikä yhdistää kirjallisuudentutkijoita, urheilupsykologeja, kielentutkijoita, käännöstieteilijöitä, musiikintutkijoita, tanssintutkijoita, sosiologeja, elokuvan ja tv:n tutkijoita sekä teologeja? Ainakin yhteinen kiinnostus transnationaalisuuteen, joka oli turkulaisen Monikulttuurisuuden ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen verkoston 23.11.2012 järjestämän seminaarin teema. Turun seminaari toi yhteen eri tieteenalojen tutkijoita pohtimaan transnationaalisuutta, sen ilmiöitä, määritelmiä, tutkimusmenetelmiä, seurauksia ja suhtautumista siihen eri aikoina eri konteksteissa. Seminaarissa tuli väistämättä mieleen Mikkelin ja Pakkasvirran (2007)* hahmotelma uusien oppiaineiden synnystä, siitä, kuinka ne usein lähtevät kehittymään tieteidenvälisestä yhteistyöstä, jossa eri tieteenalojen ja oppiaineiden tutkijat kokoontuvat yhteen pohtimaan yhteistä ilmiötä, jonka tutkimus lopulta johtaa uuden monitieteisen oppiaineen itsenäistymiseen.

Seminaarin kolme pääpuhujaa olivat ihanasti keskenään erilaisia. Azade Seyhan on saksalaisen ja vertailevan kirjallisuuden professori, joka on tutkinut maahanmuuttajien kirjoittamaa kirjallisuutta (”Writing outside the nation”, 2001). Katja Valaskivi taas on sosiologi, jonka esitelmä koski ideologioiden (social imaginaries) kieli- ja kulttuurirajat ylittävää sirkulaatiota – esimerkkinä suomalainen talouselämä ja sen diskurssi. Heini Lehtonen puolestaan on sosiolingvisti, joka tutkii itähelsinkiläisten monietnisten nuorten puhetta. Kutsuesitelmät hahmottelivat keskenään hyvin erilaisia tutkimusmenetelmiä, joiden avulla transnationaalisuutta voi lähestyä. (Seminaarin ohjelma: http://ylirajainenkirjallisuus.wordpress.com/metodologinen-transnationalismi-seminaari/)

”Against the national order of things”

Muut kuulemani esitelmät kietoutuivat jännittävästi yhteen. Kansainvälisten huippu-urheilijoiden transnationaalista arkea käsittelivät sekä urheilupsykologi että kielentutkija. Molemmat esitelmät käsittelivät transnationaalista identiteettiä, jonka rakentuminen oli aiheena myös esitelmässä, jossa sitä tarkasteltiin Intian Goassa kasvaneiden länsimaisten lasten näkökulmasta. Erityisen mielenkiintoista tässä viimeisimmäksi mainitussa esitelmässä oli, että goalaislasten vanhempien identiteetti on edelleenkin kansallinen, ja he jatkavat Goassa kansallista arkeaan (esim. kansalliset juhlapäivät), mutta lasten identiteetit ovat pikemmin trans-kansallisia.

”How to avoid the national gaze in the study of arts, literature etc.”

Maahanmuuttajien työn ja kontribuutioiden ”unohtuminen” kansallisesta historiankirjoituksesta puolestaan oli näkökulma, joka tuli esille kolmen tutkijan esitelmässä, joista yksi tarkasteli suomalaisen kirjallisuuden historiaa, toinen suomalaisen musiikin historiaa ja kolmas suomalaisen tanssin historiaa. Nämä esitelmät muistuttivat keskustelusta, jota käännöstieteessä on käyty käännösten paikasta kansallisen kirjallisuuden systeemissä.

Termeistä

Esitelmissä vilahti transnationaalisuuden rinnalla monia termejä kuten esim. intercultural, crosscultural, multicultural, monietninen, joiden suhdetta transnationaalisuuteen pohdittiin. Kieli-, kulttuuri- tai valtiorajoja ylittäviä prosesseja taas kutsuttiin mm. sirkulaatioksi, ja niiden joukkoon kuuluvat myös akkulturaatio, assimilaatio, separaatio ja integraatio. Omien kokemusten, muistojen jne. siirtoa kirjallisuudessa taas nimitettiin kääntämiseksi, translaatioksi. Double translation puolestaan kuvasi sitä puolta prosessissa, kun maahanmuuttajakirjailijat kirjoittavat kokemuksistaan usein myöhemmin omaksumallaan toisella kielellä. Immigrants koettiin yhdessä esitelmässä huonoksi termiksi ja sen sijaan puhuttiin trans-migranteista.

- - - - - - - - - - - - - -

* Heikki Mikkeli ja Jussi Pakkasvirta 2007: Tieteiden välissä? Johdatus monitieteisyyteen, tieteidenvälisyyteen ja poikkitieteisyyteen. Helsinki: WSOY.

- - - - - - - - - - - - - -

PS. CROSSLINGiä seminaarissa edusti tämä esitelmä: Leena Kolehmainen, Lea Meriläinen & Helka Riionheimo: Tieteidenvälisyys metodisena ikkunana kielen ilmiöiden muuttoliikkeeseen.

 (Leena Kolehmainen)

Synttäreitä

(Kirjoittaja Pirkko Muikku-Werner)

Lokakuisessa Oulussa (5.−6.10.) viettivät syntymäpäiviään VIRSU ja ICLFI. VIRSU on jo päässyt murrosikään ja täytti 15 vuotta; ICFLI on vasta 5-vuotias. VIRSU on CROSSLINGin kaverina kaikille tuttu, mutta ICLFI-projekti on syytä esitellä. Sen täysikokoinen nimi on International Corpus of Learner Finnish. Sen ’isänä’ voidaan pitää meillä (= suomen oppiaine) ja Savonlinnassa työskennellyttä Jarmo Jantusta, joka yhteistyössä kollegojensa kanssa on vähitellen kartuttanut  ympäri maailmaa sirottuvien suomenopiskelijoiden tekstejä mittavaksi aineistoksi. Yksi ISYnkin suomenopiskelijoista tekee graduaan Oulusta saamansa materiaalin pohjalta.

Miksi sitten yhteiset syntymäpäivät?  Tässä taloudellisessa tilanteessa kaikki on kiinni kustannuksista: kahden pienehkön kansainvälisen konferenssin asemesta oli edullisinta järjestää yksi suurempi − LLLC 2012, Learner Language, Learner Corpora. Sitä paitsi paljon on yhteistä, sillä monet suomalais-ugrilaisia kieliä kohdekielinä tutkivista lähtevät liikkeelle korpuksista.

Kaikki kuuntelemani esitelmät olivat kiinnostavia, mutta keskityn nyt vain kahden  kutsupuhujan sanomisiin ja esittelen muutaman heidän esille nostamansa kiinnostavan näkökulman.

Fanny Meunier, professori ja korpustutkimuksen guru Louvainin katolisesta yliopistosta, opasti oppijankorpusten tutkimukseen (A guided tour of learner corpus research: leaving from SLA and ending in classrooms). Hän puhui muun muassa analyysin fokuksista: onko kyseessä kuvaileva, tulkitseva ja sovellettavuutta tavoitteleva lähtökohta? Realistinen korpusten hyödyntäjä joutuu kysymään itseltään, mitä aineistoa on käsillä tai mitä on suhteellisen helposti saatavilla, miten korpuksia voi opetuksessa käyttää ja miten korpukset ovat relevantteja toisen kielen omaksumisessa. Erillisten tutkimusten avulla puolestaan pystytään kiistatta osoittamaan esim. taitojen kehittymistä. Seurattaessa, miten ranskalaiset englanninoppijat omaksuvat kohdekielen aikamuotoihin ja aspektiin liittyviä seikkoja, havaittiin virheiden väheneminen opintojen edetessä sekä tiettyjen muotojen, kuten progressiivin, erityinen ongelmallisuus.  Luokkahuoneeseen on siirrettävissä muun muassa seuraavanlaisia ohjeita: joka vuosi ei kannata toistaa kaikkea aikamuodoista ja aspektista sanottua, eikä liikaa aikaa kannata tuhlata yleisimpien ja suurtaajuisimpien ilmiöiden käsittelyyn.   Asioita, jotka ehkä tiedetään muutenkin mutta joiden tärkeys on pitävästi osoitettu.

Professori Charlotte Gooskens on reseptiivisen monikielisyyden tutkija Groningenin yliopistolta. Hänen saamisensa Ouluun oli REMU-hankkeen (ks. CROSSLINGin ystävät) kannalta olennaista mietittäessä yhteistyön mahdollisuuksia.  Charlotte Gooskensin aiheena olivat läheisten sukukielten ymmärrettävyyteen vaikuttavat tekijät (Determinants of mutual intelligibility between closely related languages in Scandinavia). Hänen tutkimuskohteenaan ovat olleet muun muassa skandinaaviset kielet. Kiinnostavaa on se, että kuullun ymmärtämistä testattaessa nimenomaan norjalaiset ymmärtävät parhaiten ja lähes yhtä hyvin molempia sukukieliään, tanskaa ja ruotsia.  Tanskalaiset ymmärtävät norjaa paremmin kuin ruotsia, ruotsalaiset norjaa paremmin kuin tanskaa. Ymmärrettävyyttä voidaan lähestyä eri tavoin: kysellään ihmisiltä, kuinka hyvin he uskovat ymmärtävänsä sukukieltä, havainnoidaan, kuinka hyvin vuorovaikutustilanteissa todella ymmärretään, tai ymmärtämistä testataan. Gooskensin tutkimustulokset osoittavat, että kielten samankaltaisuusasteella on tärkeä merkitys mutta myös asennoituminen kieleen ja sen puhujiin sekä kontaktien määrät vaikuttavat jonkin verran ymmärrettävyyteen.  Kuullun ymmärtämisessä kielten foneettinen etäisyys on ratkaisevassa asemassa, mikä näkyy juuri vaikeuksissa ymmärtää tanskaa. On myös epäilty, että tanskalaiset puhuisivat norjalaisia ja ruotsalaisia nopeammin. Ainakin he tuottavat enemmän kanonisia (?) tavuja sekunnissa kuin sukukielten puhujat.  Joka tapauksessa äänteellisillä eroilla ovat keskeisempi rooli kuin syntaktisilla.

Oulussa oli kiva käydä. Odottelemme VIRSUn siirtymistä täysi-ikäisyyteen ja ICLFIn varttumista. Ehkä silloin on aika taas juhlia yhdessä!

Linkki konferenssin sivuille: http://www.oulu.fi/hutk/sutvi/oppijankieli/LLLC/index.html 

Lokakuun viimeisenä viikonloppuna Etelä-Virossa järjestettiin pieni itämerensuomalaisiin kieliin keskittynyt konferenssi. Joensuusta meitä matkasi Võruun (tai võron kielellä Võroon) läpi raekuurojen ja ensilumien viisi karjalan kielen tutkijaa. Perillä törmäsimme vielä karjalan professoriimme Pekkaan, joten joensuulaisia oli suhteessa tapahtuman osanottajamäärään varsin mukavasti. Myös Crossling oli hyvin edustettuna, sillä mukana olivat allekirjoittaneen lisäksi Maria, Helka ja karttaposteri.

Tapahtuman kolmipäiväinen ohjelma oli varsin tiivis. Ensimmäiset esitelmät kuulimme heti torstai-iltana, kun olimme ensin matkustaneet Joensuusta vuorokauden kaikilla mahdollisilla kulkuneuvoilla paitsi sillä, jolla olisimme alun perin Viroon mielineet - nimittäin lentokoneella. Perjantaille virallista ohjelmaa oli kaavailtu lähes kellon ympäri, ja lauantain aamutunnitkin käytettiin tehokkaasti. Lopulta ohjelma kuitenkin hieman väljeni, koska talvi yllätti matkaviikonloppunamme useammankin suvirenkailla ajelijan. Kaikki esitelmöitsijät eivät päässeet huonojen ajokelien takia Võruun, ja myös kulttuuriohjelman musiikkiesitys jäi kuulematta. Vaikka peruuntumiset ovat tietysti aina ikäviä varsinkin järjestäjien kannalta, osallistujissa taisi olla niitäkin, jotka kömpivät iltayhdeksän tienoilla jo melko mielellään kohti omaa hotellia.

Konferenssin virallisia työskentelykieliä oli neljä: võru, viro, suomi ja englanti. Ylivoimaisesti suurin osa esitelmistä oli viroksi ja võruksi. Yksi esitys kuultiin myös meänkielellä. Harriet Kuoppa kertoi työstään meänkielen tutkimusarkiston hoitajana ja ongelmista, joita meänkielen (tai meänkielten) määrittelyssä on. Kuoppa puhui paljon identiteetistä, tai oikeastaan sen puutteesta. Mitään yhtä yhteistä, kaikkia meänkielen puhujia yhdistävää identiteettiä kun ei oikein ole olemassa. Tämä tuo omat hankaluutensa esimerkiksi kielen standardointityöhön ja opetusmateriaalien laadintaan.

Hieman eri näkökulmasta mutta samankaltaisista ongelmista jatkoi heti perään meistä joensuulaisista Sanna-Riikka, joka puhui karjalan kielen virallistamispyrkimyksistä Karjalan tasavallassa. Sanna-Riikka keskittyi esittelemään syitä, miksi pyrkimyksissä ei ole onnistuttu. Molempien esitelmien viesti oli selvä: vaikka ulkopuoliset usein puhuvat vähemmistöstä yhtenä joukkona asiaa sen kummemmin problematisoimatta, vähemmistöön kuuluvat itse eivät välttämättä koe muodostavansa yhtä ryhmää vaan useita alaryhmiä, joista jokaisella on hieman erilaiset toiveet ja tavoitteet oman kielensä suhteen.

Kaikki esitelmät liittyivät tavalla tai toisella vähemmistökieliin tai monikielisyyteen. Useat keskittyivät tietenkin Viron tilanteeseen ja kädenvääntöön siitä, onko võru oma kielensä vai vain yksi viron etelämurteiden alamurre. Itämerensuomalaisten esimerkkien lisäksi kuulimme myös marin, udmurtin ja katalaanin nykytilanteesta. Vaikka maantieteellinen sijainti ja kielikuntakin vaihtuivat, ongelmat tuntuivat säilyvän. Toisaalta kielenpuhujien pitäisi antaa omalle kielelleen enemmän arvoa, toisaalta valtaapitäviltä pitäisi löytyä lisää tahtoa tarvittavien lakien säätämiseen.

Matka oli varsinaista kielikylpyä seurueellemme, jonka kaikki jäsenet eivät suinkaan lue ja kuuntele sujuvasti viroa. Itse jouduin ainakin huomaamaan, että Hannun kursseista on auttamatta kulunut jo nyt liian monta vuotta. Intensiivisestä aloituksesta innostuneina kannoimme kuitenkin niiden tyypillisempien Viron-tuliaisten lisäksi kotiin myös viron- ja võrunkielisiä kirjoja, kirjoneulemalleja ja ruokaohjeita. Viimeiset tyhjät tilat repuissa täytimme matkanjohtajamme mallin mukaan lankakerillä. Helmikuu ja Crossling-symposiumi voisivat siis ainakin neulontatarvikkeiden puolesta jo tulla.

Paluumatkalla junassa huomasimme Helsingin Sanomissa uutisen tallinnalaisesta lukiosta, jonka venäjänkielisten opiskelijoiden kiusana ovat historian tunnit "pakkoviroksi". Parhaillaan Virossa käydään julkista keskustelua myös kaakkoismurteiden asemasta. Võrun kielestäkin on kuulemma esitetty lehdistössä kannanottoja sekä puolesta että vastaan. Konferenssin teemat eivät siis olisi voineet olla enää juuri ajankohtaisempia.

Matkaseurueemme kannanotto on Itämerensuomalaiset päiväkahvit. Ensimmäiset on jo juotu, ja seuraavien sadosta pääsette ehkä lukemaan tekin jo lähitulevaisuudessa. Kiitos vielä matkaseuralaisille ja erityisesti matkanjohtajallemme, joka huolehti kärsivällisesti, että ryhmä pysyi koossa ja matkaliput ja matkalaskuun tarvittavat tositteet tallessa.

It’s been 12 years since I last did fieldwork in Wales. In April-May 2000 I spent a month collecting data in Llandybie, south-west Wales, and in four north Welsh localities for my PhD thesis which focused on syntactic variation. Because I wanted quantifiable data, the method was guided informal interview. This time, in October-November 2012, I spent two days in the Rhondda, the village of Tonypandy, collecting data for a comprehensive description of Welsh English – phonology, morphosyntax and lexicon – to be written together with Rob Penhallurick from Swansea University. And yeah, it’s not Tony as in Soprano, but Ton-y-Pandy, ‘the sound of the mill’. The Rhondda with its two river valleys, Rhondda Fawr (big) and Rhondda Fach (small), was a busy coalmining region in the late half of the 19th and early 20th centuries. The workforce was flooding in from England and rural Wales, producing a mixture of languages that first favoured Welsh, the English having to learn it, but later turning the region wholly English-speaking. One of my informants, a retired miner aged 85, told me that his parents were both Welsh-speaking, yet never spoke the language to their children in order to give them the advantage of speaking English instead. Such stories are common in local family histories, and much could be said about the Rhondda and its languages and dialects. I’ll however focus on the methods of data collection.

As it happens, this was my first experience of carrying out dialectological fieldwork in the tradition of Harold Orton and Eugen Dieth of the Survey of English Dialects fame. The method is based on a lengthy questionnaire, which the fieldworker goes through with a handful of informants in each locality. The questionnaire consists of a phonetic lexical set and a list of questions describing a variety of things – family terms, objects, natural phenomena, farming implements, etc. – without mentioning the item directly. The questions can also be used to elicit morphosyntactic features. The informant is expected to come up with the term or construction he (or she) would most naturally use.

Our present questionnaire was an updated and much shortened version, with the same list of words that was used for the BBC Voices Language Lab online survey carried out in 2005-7. The new results will therefore be comparable with these data. The Voices online method, however, was to give the standard expression or – if there wasn’t one – a brief description of the word and ask web surfers to submit any number of other terms they knew for the item. We went back to the method of circumventing the word.

I interviewed ten people during the two days: background data and perceptions about Welsh and Welsh dialects of English were the main topics of conversation. Then came the word list. There was typically more than one interviewee in the room, which produced a lot of lively discussion as to what expressions were used by whom, which words were ‘bad language’, and which were used before but had died out. The productivity of grandmother, for instance, is amazing: mam, mamgu, mambo, nan, nana, nanny, nano, gran and granchi(?) were mentioned, most of them with a Welsh-English etymology. Of some words the informants were practically unanimous: ‘child’s soft shoes word for PE’ are daps. The 12-year-old daughter of one informant extended the word also to what I would call sneakers or tennis shoes, which means that the word is certainly not disappearing. It’s not Welsh in origin, though. As the BBC Voices map for the item shows, this is a high-frequency word in the south-east Wales and Bristol area, also Buckinghamshire and Dorset, but not elsewhere. Whaddoyaknow.

The method of circumventing the requested word prevents the informant from being influenced by the given term, but it also means that in some cases the word that he or she says is indeed the most common, Standard English one. (Boring, but if that’s the word they would use, so be it). It can also produce unexpected outcomes. I described ‘feeling hot’ to an elderly lady by saying: ‘In the middle of July, when the sun is really beaming down, you feel…’ And the lady answered happily: ‘Wonderful!’ What would you have said?

PS. The majority response, after I added a touch of discomfort in the description, was boilin’.

Our CROSSLING community sent its representatives to Helsinki yesterday, when Marjatta, Leena and me went to listen to Mairi McLaughlin, who gave a talk on ”Translation and Linguistic Change”. Isn’t that a topic that we could have come up with for a presentation ourselves? No wonder we were interested to hear what she has to say.

Mairi McLaughlin works as assistant professor of French in UC Berkeley but received her PhD at Cambridge and has roots in Europe. Although her background is in linguistics, she firmly believes that translation studies and linguistics have now reached a stage where both disciplines can combine their forces fruitfully to work in the same project, for example, in contact linguistics. This is like straight from the declaration of CROSSLING plan of action, so it’s nice to see that we’re not alone with our thoughts.

In her talk professor McLaughlin discussed the potential role that translation has in inducing linguistic change. Looking at data from Medieval Europe, Middle and Renaissance French and current news writing she discussed the possible effects that translated texts may have in introducing lexical and morphological and even syntactic changes in at least typologically related languages. This type of historical study combined with translation is something that also came up in FINSSE-6 conference in Joensuu a few weeks ago, and there seems to be interest in it at least in Turku and Tampere, my current location.

The discussion after the lecture brought up issues of further interest, such as the role of translation vs. interpretation or the role constantly increasing non-professional translation in this type of translation-induced change.

Finally, I have to conclude that Leena (in her typical energetic way) did not contend herself simply with Mairi McLaughlin’s talk but organized a separate meeting with her before the lecture. That’s the way!