Blog from October, 2013

Oi voi, miten helposti yhdistämmekään suomen kielen suomen normitettuun yleiskieleen! Viime viikolla puhuttiin luentosalissa kielikontakteista. Eräs opiskelija kuvaili Pohjois-Amerikkaan lähteneiden suomalaissiirtolaisten ja heidän jälkeläistensä vähittäistä kielenvaihtoa ja vertasi siirtolaisten suomea Suomessa käytettyyn ”puhtaaseen suomeen”. Tästä alkoi ajatusleikki: Jos suomelle luotaisiin kirjakieli nyt vuonna 2013, millainen se olisi?

Nykyisen kirjakielen ponnekkainta kehityskautta olivat vuosikymmenet 1820-luvulta 1870-luvulle. Ajanjakson erona edellisiin vuosisatoihin oli, että nyt haluttiin tietoisesti tehdä suomesta kaikille yhteiskunnan aloille soveltuva tieteen, taiteen ja sivistyksen kieli. Tähän mennessähän suomeksi kun oli laadittu pääasiassa erilaisten uskonkappaleiden käännöksiä. Kirjoitettu suomi oli perustunut pitkälti länsimurteisiin. Käytännössä se taisi kuitenkin olla varsin etäällä kaikista puhutuista varieteeteista, koska latinan-, saksan- ja ruotsinkieliset lähtötekstit paistoivat käännöksistä läpi. 1800-luvun edetessä selvästi lainaa olevia rakenteita alettiin karsia. Tilalle etsittiin ilmaisuvoimaisia sanoja ja lauserakenteita puhutusta kielestä. Myös sananmuodostuksen rajoja koeteltiin.

Yhteisymmärryksen syntyminen siitä, mihin suuntaan kirjakieltä tulisi kehittää, vei aikansa. 1800-luvun henkeen kuului, että keskustelua käytiin sanomalehdissä. Mielipidekirjoitusten ohella soveliaimmaksi katsomaansa murretta saattoi tehdä tunnetuksi omalla kielenkäytöllä. Yksi nokkela keino esitellä omia näkemyksiään aikana, jolloin suomen kielen oppikirjoista oli huutava pula, oli julkaista oma kieli- tai lauseoppi, Näin menetteli mm. itämurteiden kannattaja von Becker, joka sisällytti esitteli kieliopissaan (1824) itämurteisia ilmaisuja, sekä länsimurteiden kannattaja Renvall, joka jo kielioppinsa (1840) nimessä julisti tukeutuvansa kuvauksessa puhtaisiin Länsi-Suomen murteisiin (Finsk Språklära, Enligt den rena Vest-Finska i Bokspråk vanligen Dialecten). Gottlund hämmensi osaltaan soppaa kehottamalla jokaista kirjoittamaan niin kuin puhuu.

Puoli vuosisataa kestäneen puhdikkaan kehittelykauden jälkeen päädyttiin kompromissiin eli kirjoitettuun kielimuotoon, joka sisälsi aineksia sekä länsi- että itämurteista. Sovittelija pidetään yleisesti Lönnrotia, jolla oli Kalevalan kokoajana erityistä auktoriteettia. Vaikka ratkaisua voidaan pitää monin tavoin onnistuneena, monet yksittäiset esimerkit osoittavat, että kieli elää omaa elämäänsä kielenhuoltajien suosituksista huolimatta. Viimeisin esimerkki tästä lienee suositus halti(j)a-uskomusolennon kirjoitusasusta.

Murrekartta on muuttunut 1800-luvulta paljon. Maantieteellisen sijainnin sijaan entistä tärkeämpi puhetapaa määrittävä tekijä on nyt sosiaalinen ryhmä, johon puhuja haluaa identifioitua. Eri ikä- ja ammattiryhmillä, kaveriporukoilla, perheillä ja harrastusseuroilla voi olla oma tapansa puhu. Vaihtelua lisäävät myös vieraat kielet, joilla ei enää tarkoiteta automaattisesti vain naapurikieliä ja englantia. Uusi yhteinen kirjakieli pitäisi siis perustaa aivan toisenlaiselle murrepohjalle kuin 1800-luvun versio.

Aloitetaan sanastosta. Ensinnäkin päivitettyyn kirjakieleen voitaisiin hyväksyä koko joukko jo käytössä olevia, erilaisilla slangijohtimilla johdettuja sanoja kuten fiftari, fiilis, morkkis, pissis, huoltsikka, häikkä, respa, deeku, meitsi ja myrtsi. Tietysti mukana olisi myös sellaisia vakiintuneita lyhennesanoja kuin lol ja kvg. Huolitelluimmassakin tekstissä myösgoogletettaisiin, twiitattaisiin ja skypetettäisiin. Erilaisten hymiöidin ja #-merkin käyttö todennäköisesti jakaisivat enemmän mielipiteitä.

Yksi käyttöalaansa huomattavasti lisäävistä sanoista olisi se. Uusi kirjakieli hyväksyisi niin määräisen artikkelin se (Se tunne kun…), kuin se-pronominin henkilöviitteisen käytönkin (Se kerto mulle, että…). Kielenhuollon olisi varmaankin aika lopettaa myös pyristely ilmaisukeinoja me mennään ja alkaa tekemään vastaan. Molemmillahan on vanhaa murteista käyttöä, ja nykykielessäkin ne voivat suosituksista huolimatta pulskasti. Lisäksi uuden kieliopin pronominiosiossa esiteltäisiin viittaussuhteiltaan avoin sekä tämä-pronominin itsenäinen käyttö sellaisissa ilmauksissa kuin Tämä [sijoitus] merkitsee paljon.

Blogi- ja sanomalehtiteksteistä voitaisiin napata monia käyttökelpoisia ilmaisuja. Esimerkiksi syytä ilmaiseva koska-lause, joka ei sisällä predikaattiverbiä, näyttää jo vakiintuneen ainakin tiettyihin tekstilajeihin: Kaikki nimittäin kohkaavat äitiyden luonnistuvan naiselta kuin naiselta, koska geenit ja hormonit ja luonto (HS 23.10.2013). Predikaatittomista lauseista keskusteltaisiin laajemminkin. Mitähän mieltä oltaisiin esim. bloggaajien ja kolumnistien tavasta esitellä itsensä tähän tapaan: Kolmekymppinen virka-aikoihin toimisto-orjuutettu keskitason excelöijä, salaa maailmanvalloituksesta ja täytelakuista haaveileva tyttönainen (ite puin -blogi 30.10.2013)? Kieltosanaton kielto (Mä nyt noinkaan sanois) luultavasti löytäisi kannattajia.

Oman ryhmänsä muodostavat maahanmuuttajien kielistä omaksutut lainasanat ja ilmaukset. Arabiankielisen ilmauksen wallahi ’vannon Allahin kautta’ on uutisoitu leviävän jo suomalaisenakin käännöksenä mä vannon merkityksessä ’todella, oikeasti’ (HS 13.10.2012). Vaikka kielentutkijoille Suomi on ehkä aina ollutkin monikielinen ja monimuotoinen, viime vuosikymmenien maahanmuutto on tuonut eri kielet osaksi entistä useamman koulu- ja työpäiviä.

Vähän ehkä jännittää vokalisoinnun puolesta. Sovittaisiinkohan, että on ihan okei kirjoittaa myös iska ja ma? Entäs sitten ooksa ~ ooksä? Katsottaisiinko kliittistyneet persoonapronominit kirjakieleen sopiviksi? Erikseen pitäisi tietysti puntaroida oululainen variantti (Ookkonää Oulusta) japostpositiosyntyisen kaa:n käyttö (munkaavai mun kaa).

Ihan kaikkea ei tietenkään päivitettyynkään kirjakieleen hyväksyttäisi. Omalla esimerkilläni yritän sinnikkäästi lisätä ketä-nominatiivin näkyvyyttä ja kuuluvuutta. Yleensä vastaanotto on ehdottoman torjuva.

Nykyisen normitetun kirjakielen kehitysvaiheita mieleen palautellessaan kirjoittaja käytti apuna Virtuaalista vanhaa kirjasuomea, joka löytyy osoitteesta www.helsinki.fi/vvks/katsaus_vanhaan_kirjallisuuteen/5_1800/index.html.