Skip to end of metadata
Go to start of metadata

Joskus on hyvä mennä kauemmaksi nähdäkseen lähelle. Tämä vanha totuus muistui mieleen tutkimusvierailullani Belgiassa (Centre for English Corpus Linguistics, University of Louvain) tammi-helmikuussa 2012. Kielenoppimisen tutkijalle Louvain on inspiroiva vierailukohde, eikä ainoastaan yliopistolla koottujen oppijankielen aineistojen ja siellä tehdyn korkeatasoisen tutkimuksen takia. Tämä Belgian ranskankielisellä alueella sijaitseva kaupunki tarjosi lisäksi kiinnostavia arkipäivän havaintoja asenteista vieraan kielen oppimiseen ja kaksikielisyyteen.

Vaikka Brysselissä ja muissa Belgian turistikohteissa pärjäsi hyvin englannilla, muualla maassa jouduin turvautumaan alkeelliseen ranskan kielen taitooni yllättävän monissa tilanteissa. Englannin osaaminen ei ollut itsestäänselvyys edes Louvainin yliopiston opiskelijoiden tai henkilökunnan keskuudessa. Oli hämmentävää kuulla, että yliopisto-opiskelijat eivät tunnu pitävän englannin kielen taitoa yhtä tärkeänä kuin meillä sitä pidetään, eivät edes vaikka opiskelisivat kansainvälistä politiikkaa tarkoituksenaan suunnata Euroopan Unionin tehtäviin. Tämä toi mieleeni pari aiempaa tutkimusta jotka osoittavat, että me suomalaiset olemme verrattain hyviä oppimaan ja opiskelemaan vieraita kieliä. Syynä tähän ei suinkaan ole se, että vieraiden kielten oppiminen olisi meille helppoa. Päinvastoin, äidinkielemme typologinen etäisyys Suomen kouluissa yleisimmin opiskeltaviin vieraisiin kieliin (esim. englanti, ruotsi, saksa) tekee oppimisesta huomattavasti haasteellisempaa meille kuin mitä se on monien muiden eurooppalaisten kielten puhujille. Tästä huolimatta englannin kielen taitoa mittaavissa kansainvälisissä vertailuissa (esim. Bonnet 2004) suomalaiset sijoittuvat kärkisijoille muiden pohjoismaalaisten kanssa, joiden äidinkieli on läheistä sukua englannille. Samaisessa vertailussa heikoiten menestyivät ranskalaiset ja espanjalaiset koululaiset. Suomalaisten kyvykkyys ja halukkuus käyttää vieraita kieliä, erityisesti englantia, selittynee pitkälti kielenulkoisilla tekijöillä kuten asenteella. Meillä tiedostetaan, että pienen kieliyhteisön edustajina meillä ei ole varaa olla opiskelematta vieraita kieliä. Toisin näyttäisi olevan maissa, joiden kansalliskielet ovat maailmalla laajalti puhuttuja ja omaavat pidemmät perinteet kulttuuri- ja sivistyskielinä. Toinen tärkeä syy suomalaisten sujuvaan englannin kielen taitoon on englannin voimakas läsnäolo yhteiskunnassamme mm. median, populaarikulttuurin ja eri sähköisten viestimien kautta. Vaikka tämä globaali lingua franca onkin levinnyt kaikkialle maailmaan, kehitys monissa muissa maissa, kuten Belgiassa, on ollut huomattavasti hitaampaa. Englannin kielen voimakkaasta asemasta Suomessa on esitetty myös kriittisiä näkemyksiä, mutta Jyväskylässä toteutetun kyselyn (Leppänen ym. 2009) tuloksista ilmenee, etteivät suomalaiset koe englantia uhkana Suomen kielelle ja kulttuurille, vaan suhtautuvat siihen hyvin pragmaattisesti ja pitävät kielitaitoa tärkeänä työelämässä ja kansainvälisessä viestinnässä. Meillä on siis aihetta olla hyvillämme tästä rikkaasta oppimisympäristöstä joka helpottaa meille muuten vaikean vieraan kielen oppimista.

Toinen hämmästelemäni asia oli belgialaisten suhtautuminen maan monikielisyyteen. Vaikka Belgia on virallisesti kolmekielinen maa (hollanti, ranska, saksa), oli jopa hieman yllättävää huomata, kuinka yksikielisiä monet ihmiset ja toimintaympäristöt maassa ovat. Belgiassa eri kieliryhmillä on omat alueet, hallinnolliset rakenteet, poliittiset puolueet, koulut ja yliopistot. Toisin kuin meillä, molempien kieliryhmien ei ole pakko opiskella koulussa toistensa kieliä, eikä tähän myöskään löydy paljoa vapaaehtoista halukkuutta. Maassa, jossa kieliriitojen takia on koettu jopa poliittisia kriisejä, Suomen kielipoliittinen tilanne ja ruotsinkielisen vähemmistön asema herätti ihmetystä ja ihastusta. Belgialaiset kollegani tuumasivatkin, että maan kaikki ongelmat ratkeaisivat sillä, jos eri kieliryhmät osaisivat toistensa kieliä. Tämän valossa ruotsin kielen opiskelun Suomen kouluissa voi nähdä arvokkaana perinteenä, josta on hyvä pitää kiinni. ”Pakkoruotsista” käydyissä keskusteluissa törmää usein hyvin lyhytnäköisiin väitteisiin, joiden esittäjät eivät ilmeisesti osaa arvioida mitä kaikkia ulottuvuuksia ruotsin opiskeluun sisältyy. Kielen oppimisen tutkijana en voi myöskään olla lisäämättä, että vieraan kielen oppimisessa on suuri etu osata jo ennestään kieltä joka on samankaltainen uuden opittavan kielen kanssa. Siksi esimerkiksi englannin oppiminen on paljon vaivattomampaa ruotsikielisille kuin suomenkielisille koululaisille (Ringbom 2007, Meriläinen 2010). Hyvä ruotsin kielen taito siis auttaa englannin oppimisessa ja hyvästä englannin kielen hallinnasta on apua opiskeltaessa ruotsia ja muita eurooppalaisia kieliä. Usein esitetyille väitteille siitä, että ruotsin opiskelu veisi suomalaiskoululaisten resursseja pois muiden vieraiden kielten opiskelusta ei siis löydy tieteellistä näyttöä.

Viitteet:

Bonnet, G. (toim.) (2004) The Assessment of Pupils’ Skills in English in Eight European Countries 2002: a European Project. The European Network of Policy Makers for the Evaluation of Education Systems.

Leppänen, S., Pitkänen-Huhta, A., Nikula, T., Kytölä, S., Törmäkangas, T., Nissinen, K., Kääntä, L., Virkkula, T., Laitinen, M., Pahta, P., Koskela, H., Lähdesmäki, S. & Jousmäki, H. (2009) Kansallinen kyselytutkimus englannnin kielestä Suomessa:käyttö, merkitys ja asenteet. Jyväskylä: Studies in Humanities 132.

Meriläinen, L. (2010) Language transfer in the written English of Finnish Students. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Education, Humanities, and Theology, no 9. Joensuu: University of Eastern Finland. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-0230-6/

Ringbom, H. (2007) Cross-linguisitic Similarity in Foreign Language Learning. Clevedon: Multilingual Matters.

  • No labels